lauantai 10. marraskuuta 2012

Tutkimattomat ovat parisuhteen tiet.


Eletään jännittäviä aikoja. Se on juuri tähän aikaan vuodesta, kun kutsukortit Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäiväjuhliin tipahtelevat postiluukuista sisään. Cheek sai jo omansa, me muut vielä odottelemme. Muutama vuosi sitten ilmoitin Mörököllille pääseväni joskus kyseisiin kekkereihin. Sain innolleni täyden törmäyksen. Se oli kuin Nissan 120A olisi ajanut satasta suoraan seinään. Loppujen lopuksi löimme asiasta rahallisen vedon, joka on voimassa koko elinikämme. Helppoa rahaa, sanon minä.

Kommunikointimme parisuhteessamme liittyy yleensäkin uhoamiseen ja toisen voittamiseen. Lempikeskustelumme on se, jossa Mörökölli uhoaa voittavansa minut kaikissa maailman urheilulajeissa. Viime vuosien aikana Mörököllin voittolistalta on tiputettu pois yli 800 metrin juoksumatkat ja minigolf, vaikka jälkimmäisessä syynä oli huono maila tai jotakin muuta yhtä avutonta.

 
Minigolf-tappio Oulunkylässä kesällä 2010

Älkää siis ihmetelkö, jos joskus näette meidän ottavan aikaa nopeammasta ajoreitistä tai loikkivan ympäri Kaarlen kenttää keskellä yötä. Me vain pädemme toisillemme. Jostain oudosta syystä tätä ei löydy parisuhdeoppaista?

Mörököllissä rakastuin ehdottomasti juuri tuohon kilpailuhenkisyyteen. Mörökölli on oikeasti aika vekkuli kaveri, jonka jutuille saa nauraa hekottaa. En minä siis Köllin jutuille yleensä hekota, vaan sille, että sama juttu tulee jo kymmenettä kertaa. Samalla viikolla. Vähän extroilla höystettynä. Mutta me molemmat tykätään liioitella. Kilpaa tottakai. Kumpi saikaan isomman kalan ja kumman tumppu oli kauemmin hukassa.

Mörököllin poikamaisuus ja tuo jatkuva teiniflirtti silmäkulmassa ovat aivan ihastuttavia piirteitä miehessäni, mutta välillä Kölli kyllä osaa olla niin aikuinen, niin aikuinen. "Millä rahalla muka? Tee ensin koulus loppuun ja mieti vasta sitten seuraavia koulutuksia! Missä välissä ajattelit ehtiä tuon, eihän sulla nytkään ole aikaa? Ootko syönyt? Onko sulla nyt tarpeeksi vaatetta päällä? Tarvitko rahaa?"

Sitä välillä ihan pelästyy, että koska oikein menin äitini kanssa naimisiin? Onko se edes laillista?

Totta puhuen, löysin Mörököllistä kanteni. Ei, en ole vakka. Olen iso kumiseva kattila. Kattila, joka on täynnä pikkukiinalaisia. Välillä Mörökölli raottaa kantta ja päästää pikkukiinalaiset vinkumaan kohti taivasta. Välillä Mörökölli yrittää estää kannellaan pikkukiinalaisia räjähtelemästä ympäri pihoja. Silloin kansi saa itseensä kipeitäkin osumia. Ja kaiken tämän hän tekee ainoastaan rakkaudesta kattilaansa. Aika huikeaa.

 
Olen onnentyttö.
Hyvää huomista isänpäivää Kulta!




   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti