Uneton Västervikissä.

Tänään tulin töihin radiolle hieman ennen iltapäivälähetyksen alkamista. Kahvihuoneessa toinen työharjoittelijoista kysyi hämmästellen: "Miten sää oot aina noin iloinen, kun tulet töihin?" Vastasin: "Koska pääsen kotoa pois". Tänä aamuna se ei edes ollut huono vitsi, vaan totista totta.

Kun lapsi ei nuku yöllä, muuttuu koko perheen rytmi. On tehtävä erikoisjärjestelyitä, jotta vanhemmat jaksaisivat arjessa. Syitä lapsen nukkumattomuudelle voi etsiä etsimistään, koska ne voivat johtua hampaista, vatsavaivoihin tai läheisyydenkaipuuseen. Kuitenkin fakta on, että juuri mikään Kahvakuulan elämässä ei ole muuttunut viimeisten neljän kuukauden aikana, joten uniongelmien syytä on vaikea löytää arjesta. Syyt, jotka vaikuttavat tilanteeseen eivät toisaalta kiinnosta juuri sillä hetkellä, kun yrität selvitä päivästä muutaman tunnin nukkuneena. Minä pystyn elämään muutaman viikon kuuden tunnin yöunilla, koska totuin siihen jo raskausaikana. Kölli ei. Kuuden tunnin unet eivät missään tapauksessa riitä minullekaan, mutta pystyn toimimaan, hengittämään ja juoksemaan. Joitakin päiviä. Yleensä nämä Kuulan huonosti nukutut kaudet ovat menneet joissakin päivissä ohitse.

Paitsi nyt. Tämä on kestänyt jo toista viikkoa, jolloin toinen meistä vanhemmista nukkuu joka toinen yö ainoastaan 3-5h. Ja se on vähän, jos käyt päivisin töissä ja yrität treenata viidesti viikossa. Ja se on todella vähän, jos olet lapsen kanssa kotona ja yrität treenata viidesti viikossa. Just näin. Töitä on erilaisia, mutta edellisyönä nukuttujen 4h jälkeen olisi ollut helpompaa mennä töihin kuin viettää vapaapäivää energisen Kuulan kanssa kaksin kotona aamusta iltaan. Lapsi kun ei hiljene tai pysähdy aina biisien ajaksi. Eikä keitä kahvia tai tuo kaupasta pullaa.     

Eilen jäi sitten juoksutreenit tekemättä. Syyn voit päätellä edellisestä kappaleesta. Kun pulssi on levossa jo kevyen hölkän luokkaa, on turha edes haaveilla juoksemisesta. Viime yönä sain onneksi nukkua 9h ja tarkoitus oli aamulla hilppasta takaoven kautta ulos lenkille, kun muu talo vielä nukkui. Siis se oli optimistin optimistinen tarkoitus. Kello soi kahdeksalta, puin hiljaa päälleni vierashuoneessa, jossa nukuin ja josta on erillinen uloskäynti lenkkipolun vapauteen. Laitoin lenkkarit jalkaan, tukan kiinni, musiikkia korviin ja siinä ne oli. Oviaukossa seisoi muutaman tunnin nukkunut Mörökölli sylissään pirteä Kahvakuula.

Mörökölli meni takaisin nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen töihin menoa ja minä aloin syöttämään Kuulalle aamupalaa lenkkivehkeet päällä. Ai, kävikö tämä lenkin väliin jättäminen todella noin helposti? Mitäs luulette. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta voin kertoa, että Köllin oviaukossa notkumisen ja nukkumaanmenon välillä oli viisi minuuttia kestänyt avautumiseni, johon sisältyi mm. uhkaus muuttamisesta äidin luokse ja perusmarttyyrilause "minä hoidan tästä lähtien sitten KAIKKI yöheräämiset". Tiedän, olen surkea argumentoimaan ja säälittävintä on, että olin edellisaamuna täsmälleen samassa tilanteessa muutaman tunnin yöunien jälkeen. Ollessani raskaana bravuurini oli "muutan Tampereelle". Yleensä Mörökölli nauroi katketakseen, kun raahasin mahani kanssa makuuhuoneen kaapin päältä matkalaukkua ja kohta nauroin äkkipikaisuudelleni itsekin. Siitä tulikin Mörököllin "Muutatko taas Tampereelle"-vitsi, jos asiat eivät menneet mieleni mukaan. Pitäisi vaan oppia olemaan ihan hiljaa ja vaihtaa taktiikka mökötykseen, jos en kerta kaikkiaan pysty verbaalisesti tuon parempaan.

Nukkuminen on tärkeää. Nukkumattomuus on pidemmän päälle vaarallista - sekä henkisesti että fyysisesti. Kun perheessä ei nukuta, on vanhempien tuettava toisiaan. Tehtävä kaikkensa, että molemmilla on mahdollisuus nukkua. Se oli läksy, jonka opin tänään. Lenkeistä viis.   

(juuri tarhasta tulleen tiedon mukaan saan ylpeänä todeta: lapsellani on vesirokko. kuulemma on normaalia, jos lapsi reagoi jo viikkoakin aiemmin itävään tautiin)