maanantai 19. marraskuuta 2012

Yo, Pukki!


Se on jälleen se aika vuodesta, jolloin kirjoitan Sinulle. Toivottavasti Korvatunturilla kulunut vuosi on ollut rennon mukava ja hommat rullaavat sopuisasti Muorin sekä tonttujen kanssa. Täällä Vaasassa on ennen kaikkea ollut tapahtumarikas ja vauhdikas vuosi. Paljon on koettu ja unelmia on toteutunut roppakaupalla. Olen tajunnut, että hulluimmatkin unelmat toteutuvat, kun lujasti uskoo itseensä ja tekee töitä haaveidensa eteen. Olen oppinut, että olen päivittäin itse vastuussa omasta onnestani ja elämästäni. Vaatimattomaksi en kuitenkaan ole oppinut, joten joululahjatoiveideni TOP 5 tulee tässä. Pyydän kuitenkin huomioimaan, että lista on reilusti lyhyempi kuin viime vuonna.

  1. Haluaisin talon itselleni päiväksi. Kaikki muut, paitsi Sami-koira, painuisivat jonnekin ja pysyisivät poissa 24h. Vaikka perheeni rakas onkin, voisitte mennä ihan oikeasti välillä pois. Ihan sama minne. Leikkimökkiin, Mummolaan tai jonnekin. Kävisin juoksemassa, lukisin kylvyssä kirjaa, söisin kilon irtokarkkeja ja valvoisin myöhään. Aamulla nukkuisin pitkään, lukisin lehden rauhassa, joisin pannullisen kahvia ja ikävöisin perhettäni.
  2. Kilo irtokarkkia.
  3. Purkki kunnollista ryppyvoidetta. Tuo vitosen markettirasva ei enää pure näihin juoviin. 
  4. Musta jakku. Nämä Niken vaatteet eivät oikein passaa tuleviin poliittisiin tilaisuuksiin. Jakulla saa ainakin peitettyä Niken logon.
  5. Talvijuoksuun tarkoitetut topatut juoksutrikoot. Mörököllille tuli viimeksi paha olo, kun vilahdin ohitse puuvillaisissa, puuterinvärisissä talvijuoksusukkahousuissani, jotka ovat äitini vanhat.
Ja tottakai toivon tänäkin vuonna sitä maailmanrauhaa.
Peace Pukki,
Miia


    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti