lauantai 8. joulukuuta 2012

Pakkolepo.


Olisihan se ollut kummallista, jos tämä ympärillä vellova flunssa olisi kiertänyt oman elämänsä huippu-urheilijan. Mörökölli on ollut kuumeessa, Kahvakuula on vesirokon jälkeen jatkanut uskollisesti räkätautiaan ja minä matkin molempia tasaisesti. Kolmatta päivää edetään nokka ruvella niistämisestä ja ääni kähisten.

Juokseminen ja unelmat tuntuvat nyt toissijaisilta asioilta. Jo pelkkä ajatuskin sykkeen nostamisesta ja maratonin juoksemisesta 43 päivän kuluttua tuntuu pahalta. Olo on kaiken kaikkiaan masentavan huono.

Mutta minä tiedän, minä tiedän. Parempi nyt kuin viikon päästä. Parempi nyt kuin kahden viikon päästä. Tärkeintä on nyt parantua ja antaa itselleen aikaa parantua kunnolla. Lenkkarit saavat levätä ja vetää hieman henkeä eteisen lattialla. Jotta juoksisivat sitten nopeammin tammikuussa.

Tämän päivän tavoite on nukkua päikkärit ja kerätä sen verran voimia, että jaksaa hakea apteekista lisää ihanmitätahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti