torstai 31. tammikuuta 2013

Adjö tammikuu.


Tammikuu oli sitten tässä. Se sisälsi suuria tunteita, itsensä ylittämistä ja henkistä kasvamista. Miten voikin olla, että kuukaudesta toiseen nauttii elämästään joka päivä enemmän. Sitä oppii kääntämään negatiivisetkin tunteet positiivisiksi ja oppii olemaan haluamatta yhtään mitään. Tai haluanhan minä, mutta sen eteen olen valmis tekemään töitä. Saavutetut unelmat maistuvat paremmilta, kun niihin on ollut pitkä ja nautinnollinen matka.

Tänä vuonna lasken kaikki juoksemani kilometrit. En edelleenkään käytä sykemittaria, vaan juoksen tiettyä matkamittarin näyttämää vauhtia samalla tarkkaillen omia fiiliksiäni. Välillä voin tehdä mielenkiinnosta lenkin sykemittarilla ja vertailla tuntemuksiani. En halua asettaa kilometritavoitteita, koska tarhasta tuotu tuliainen voi romuttaa tavoitteet heti alkumetreille tai aikataulut ei vaan anna periksi jokapäiväiselle treenaamiselle. Mutta pyrin juoksemaan AINA, kun siihen on mahdollisuus. Suoraan sanottuna en ole nyt vuoteen jättänyt käyttämättä yhtään tilaisuutta ja huomenna tuleekin vuosi siitä, kun aloin treenaamaan juoksua puolitosissani. Yhtenäkään päivänä en siis ole jättänyt juoksematta ja jäänyt kotiin, jos olisi ollut tilaisuus mennä juoksemaan.

Tänään päivä oli myös haasteellinen. Päivän ensimmäiset asiakkaat tulivat klo 06.45-07.45. Seuraavan asiakkaan vuoro oli klo 08.30-10.00. Äkkiä kotiin, suihkuun, Kahvakuulan syöttö, Kuula tarhaan klo 11.30, iltapäivälähetykseen Radio Vaasaan klo 12-17, kotiin vapauttamaan lapsenvahti ja ilta menikin sitten leikkiessä. Kölli kotiutui töistä klo 21.15, joten sen jälkeen on turhan haastavaa lähteä juoksemaan. Varsinkin, kun on herännyt töihin klo 06 ja kun huomenna on jälleen herätys klo 07. Siksi tammikuun viimeinen lenkki tapahtui Wasa Sports Clubin juoksumatolla klo 07.47-08.27. Hyvä VK-lenkki 7km ja tammikuun kokonaisaldoksi tuli 183km.

Nyt herätän henkiin Iphoneni, joka sammui 13.12 tuntemattomasta syystä. Vaikka siihen menisi koko yö, sehän herää. Näprään vaikka sormeni verille. En kestä enää tuota Lumiaa.

         

1 kommentti: