torstai 17. tammikuuta 2013

Juupas eipäs.


Olo on parempi kuin eilen. Edelleen nokka vuotaa ja rinnassa painontunne. MUTTA: Olo on parempi kuin eilen. Kahvakuulan räkätauti on nyt edennyt neljänteen päivään ja eilen tuli mukaan öinen yskä. Jos tuo yskä on myös minulla huomenna, harkitsen vakavasti sunnuntaisen kisan jättämistä väliin. Räkä ei haittaa, mutta keuhkoissa asti tuntuva flunssaa haittaa. MUTTA: Olo on parempi kuin eilen.

Se olisi sitten vajaa kolme päivää mahdolliseen starttiin. Olen saanut jo itselleni mukavan hiilaripöhön ja mikä parasta, vatsa toimii. Vatsa toimii todella hyvin. Kamalinta olisi nimittäin hiilaritakkaus ja ummetus. Jokainen voi kokeilla. Eli huomenna vielä tankataan, lauantaina haen kisanumeron ja palaan normaaliin ruokavalioon.

Startti on sunnuntaina klo 9.00 Espanjan aikaa eli klo 11.00 Suomen aikaa. Jos ja kun matkaan pääsen. Katsotaan, jos saan jonkun päivittämään väliaikoja Facebookiin. Minulle merkitsee todella paljon, että moni teistä elää kanssani unelmaani ja haluaa kannustaa juoksun ajan koneen ääreltä Suomesta. Itseäni tsemppaa juostessa valtavasti, kun tiedän aikojen päivittyvän teille.

Lähtö Espanjaan on parin tunnin päästä, joten pitäisi varmaan pakata. Kisakamat on tottakai jo pakattu.

 
Juoksija vaan puuttuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti