keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ett, två, tre - Maraton!

Ett:

Kantapää on parempi. Se ei ole hyvä, mutta parempi kuin tyydyttävä. Näillä mennään, näillä todellakin mennään.

Två:

Fyysinen palautuminen on käynnissä. Tunnen jo hieman pohjelihaksiani, lonkankoukistajia pystyy jo venyttämään ja tehostettu keskivartalotreeni nostaa ryhtiä palautumaan pyrkivässä kropassani. Tankkauksen toinen päivä menossa. Olen pysynyt tankkaussuunnitelmassani täysin, koska autossa syötyjä pätkiksiä ei lasketa. Eikä sitä lakupötköä. Söin sen niin nopeasti, että se ei ehtinyt vaikuttaa.

Henkinen palautuminen on vielä kesken. Pahasti. Henkinen kypsymättömyys välillä hidastaa palautumisprosessia, mutta onhan tässä vielä kolme päivää aikaa. Munhan piti ottaa rennosti ja levätä (tähän sellainen hymiö, joka nauraa ikenet verillä ja samanaikaisesti lyö päätään hevosenlantaan, uudelleen, uudelleen, uudelleen, uudelleen), mutta kaikkea ei voi saada.

Tre:

Tänään teen viimeisen lenkin. Käyn aistimassa raitista ilmaa kuutisen kilometriä, rauhallisesti ja laahustaen. Nautin siitä tunteesta, että pääsen kohta juoksemaan. Pääsen pian osaksi tuota pimeiden ihmisten lähtölaukausta pakenevaa laumaa, joka säntäilee karsinoissaan Tukholman keskustassa. Vapaaehtoisesti, toinen toistaan kannustaen.

Maraton:

Kolme päivää. Kisa-asu valittavana kolmesta eri vaatekokonaisuudesta. Mennäänkö tutulla ja turvallisella? Mukavalla, mutta takapuolta leventävällä? Ulkonäöllisesti parhaalla? On kuulkaa maratoonarilla ongelmat.

Kolme päivää. Illalla suunnittelen taktiikan. Miten juon, mitä juon ja miten otan lisäenergiaa maratonin aikana. Millä vauhdilla lähden, mikä on salainen tavoite, mikä on mantrani juoksun aikana. Ajattelin vaihtaa sen viime vuoden Tukholman maratonin mantran eli "perkeleen" johonkin positiivisempaan.

Kolme päivää. Sitten pääsen tekemään sitä, mitä niin koko sydämestäni rakastan. Eikä asiaa yhtään huonommaksi tee se tosiasia, että saan jakaa kokemukseni ensimmäistä kertaa Mörököllin kanssa.
 
Ai, miksi tässä on ollut niin kiire. Maanantaina aloitan oman radio-ohjelman Radio Vaasassa, jonka Facebook-sivut löydät osoitteesta

https://www.facebook.com/HyvallaSykkeellaRadioVaasa

Kuka sanoi, että unelmat eivät voi toteutua?

           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti