sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lähestyy, lähestyy.

Valmistautuminen Tukholmaan etenee. Kantapään takia valmistautuminen olisi voinut edetä huomattavasti paremminkin, mutta en valita. Sain torstaina tehtyä viimeisen pitkän lenkkini. Juoksin 25km, josta puolet meni kestäessä jonkin sortin kipua. Se ei tuntunut hyvältä, mutta kestin sen. Eilen sitten juoksin 13km, josta 10km vauhtikestävyyttä aikaan 48min. Se tuntui helpolta, vaikka juoksureitti oli mäkinen ja etenkin alamäet olivat hankalia tuon kantapäävaivan kanssa. Pystyin kuitenkin juoksemaan viimeiset kaksi kilometriä kivuitta 4.30min/km, joten itseluottamus Tukholmaa varten nousi himpan verran.

Tällä hetkellä eniten pelottaa tuo kipu. Viime maratonilla kipu tuntui, mutta kestin sen. Nyt kantapää on kuitenkin pahempi. Mitä tapahtuu viimeisellä kympillä, kun kivut yltyy muuallakin kropassa? Kun ei enää jaksaisi juosta ja pitää muutenkin löytää itsestään erityisiä supervoimia? Jos siihen vielä lisätään viiltävä kipu jokaisella askeleella? Kuinka jaksan taistella maaliin?

Vielä 13 päivää Tukholmaan. Joka toinen päivä lenkkeily on tuottanut tulosta ja jalka on kuin onkin päivittäin parempi. Lepopäivä menee kyllä kantapään hieromiseen, leipomiseen, venyttelyyn ja hinkkaamiseen. Illalla jalka on sitten näiden toimenpiteiden ansiosta kivuton. Tiedän senkin, että viimeisen viikon lähes totaalinen lepo voi olla ratkaiseva ja hyvin mahdollista, että saan juosta kantapääkivuttoman maratonin.

Kompressiosäärystimet hankittu.
Oli hyöty sitten oikea tai ainoastaan päässäni, kaikkea pitää kokeilla.
Sitä paitsi ei tarvitse enää ajella säärikarvoja.
 
Olen myös siivonnut kaikki suurimmat stressinaiheuttajat mielestäni. Opinnäytetyöni on (vihdoinkin) valmis tänä iltana, seuraavina viikkoina teen myös asteen verran vähemmän töitä ja alan keskittymään tosissani tulevaan koitokseen. Minulle keskittyminen on ennen kaikkea orientoitumista kivunsietoon. Ensimmäiset kilometrit 1km - 10km tuntuu pahalta. Ne tuntuvat aina todella pahalta. Kyseenalaistan silloin itseluottamukseni, mutta tiedän, että olo helpottaa pian. Olo helpottaa, kun kone lämpenee. Kilometrit 10km - 25km on helpompia. Silloin nautin juoksemisesta ja tehdyn työn antamasta juoksun helppoudesta. En ole väsynyt, elättelen toiveita loistavasta loppuajasta ja annan juoksun viedä. Mutta sitten alkaakin tuska, jos alkaa. 25km - 35km on joka kerta ollut erilainen. Se on suuri musta aukko. Silloin tuntuu hyvältä tai pahalta, mutta 35km -> tuntuu aina pahalta. Todella pahalta. Hirveän pahalta. Käyt mielesi kanssa kauppaa keskeytyksestä. Onneksi olen tähän mennessä aina voittanut väsyneen mieleni joten kuten. Tosiasia myös on, että joskus se epäonnistuminen tulee. Joskus on minun vuoroni keskeyttää, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Nyt on vielä jäljellä kaksi aikaa hierojalle ja jatkan myös päivittäin Fustra-treenien parissa. Core-liikkeitä, pakaran aktivointia, ylävartalon liikkuvuutta ja lonkankoukistajien avaamista.

Juoksija-lehden uusin numero ja meikäläinen.
Fustran erinomaisia liikkeitä muillekin kuin juoksijoille.
 
Yksi jännittävä muuttuja on vielä sää. Se voi olla mitä vaan! Viime vuonna oli järkyttävän kylmä, +4c, vesisade ja puuskissa 18m/s tuuli. Olin pukeutunut täysin väärin, mutta nyt olen jälleen vuoden viisaampi. Jos on kova helle, on ennätysjuoksu haavetta. Vatsani pyörähtää todella helposti ympäri juostessa +25c kelissä. Ihan sama. Vielä viikko sitten olin epävarma osallistumisestani kantapään takia, joten sää kuin sää. Ihan sama. Minä ajattelin nauttia!
      

4 kommenttia:

  1. Moikka Miia!

    Vihdoin esittäydyn uutena lukijana, vaikka mukana olen ollut jo puolisen vuotta :) Topin kautta tänne löysin.

    Itse olen myös hurahtanut juoksuun, toisen lapsen jälkeen vuosi sitten aloin juosta uudelleen ja viime kesänä juoksin puolikkaita. Nyt olen ollut paikallisen urheiluseuran maratonkoulussa, ja päätavoite eli Tukholman Maraton häämöttää.. Mulle siis ensimmäinen täyspitkä maraton, aikatavoite olisi alle 4 h, toivottavasti 3.50 - 3.55. Tulevina vuosina haaveilen sun vauhdeista :)

    Fustrasin raskausaikana ja sen jälkeen, nyt olen taas aloitellut Fustraa, koska olen kaikista venyttely-yrityksistä aika totaalisen jumissa (ohjaan ryhmäliikuntaa ja treenaan muutenkin paljon juoksun lisäksi) :) Kesän aikana toivottavasti saa tätä kroppaa vähän auki.

    Tykkään sun blogista mielettömästi, toivon vain että kirjoittelisit vähän useammin ;) Käyn joka päivä kurkkimassa :D Jos ehdit, lukisin mielelläni hieman tarkemmin sun maratoniin valmistautumisesta: treenien keventelystä, tankkaamisesta ym... Itsellä edessä ensimmäinen "kunnon" hiilaritankkaus.

    Mukavia kesäpäiviä sulle ja tsemppiä meille molemmille Tukholmaan! :)

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanna! Kiva, että tulit ilmoittautumaan :)

      Itsekin vedin jumppia reilut 12 vuotta, joten siinä kyllä saa itsensä ihan tukkoon, jos siihen on taipumusta. Lukkari ei kysy, jos kroppa tarvitsee lepoa. Pieni kiinnostus on kyllä palata jumpanvedon pariin (lähinnä Bodybalance ja Bodyattack), mutta työaikataulut ei vielä anna periksi ja nautin siitä, että ei tarvitse harjoitella uusia koreografioita kotona.

      Fustra on kyllä ollut myös itselleni pelastus ja parasta on, kun oppii joka päivä lisää kroppansa käyttäytymisestä sekä keksii keinoja ongelmien ratkaisemiseen.

      Laitoin eilen hieman viimeisen kahden viikon treeneistäni. Teen todella paljon Fustraa, koska keskivartalon on oltava rautaa 30km jälkeen ja kannattaa myös avata yläkroppa, koska se jännittyy ainakin itselläni myös loppua kohti. Viime vuonna jätin kaikki Bodypumpit ym. pois kahta viikkoa ennen maratonia ja se tuntui olevan hyvä ratkaisu.

      Hyvää kesää myös sinne ja todellakin tsemppiä meille Tukholmaan! Ei malttaisi enää odottaa!

      Miia

      Ps. Laitan viikonloppuna tankkaus-postauksen ja yritän kirjoitella useammin :)

      Poista
  2. Heippa.

    Mistä lähtien olet tuosta (kirotusta!) plantaarifaskiitista kärsinyt? Itellä vähän samoja murheita ja tänään pistettiin sitten kortisonia. Saa nyt nähdä mihin suuntaan tulee kääntymään tää homma..

    Tsemppiä Tukholmaan valmistautumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Taru ja kiitos!

      Alkutalvesta tuo alkoi hiipien, kun aloin juoksemaan vetoja matolla. Vedin pohkeet ja jalkaterät aika huonoon happeen. Nyt niitä sitten availlaan ja opetellaan taas käyttämään ylijäykkää nilkkaa juostessa.

      Kuten monet minullekin ohjeistivat, kannattaa ottaa nyt rennosti juoksun kanssa. Itselleni tämä jatkuva hieronta, pallon pyörittely jalkapohjalla ja pehmeämmällä alustalla juokseminen alkaa tuottaa tulosta. Samalla, kun saan pohkeita auki, alkaa vaiva hieman helpottaa.

      Toivotaan, että päästäisiin tästä ärsyttävästä vaivasta ASAP!

      T. Miia

      Poista