maanantai 8. heinäkuuta 2013

Viikon paras päivä.

Maanantaisin on aina kivaa. Uusi viikko tuo tullessaan aina jotain uutta sekä ihmeellistä. Jotenkin sitä on onnellinen, että saa taas kokea uuden viikon ja selvisi hengissä edellisestä.

Tänään saan lukea viime viikolla aloittamastani dekkaristani viimeiset 50 sivua. Olen lukenut sitä intohimoisesti kaiken liikenevän aikani koko viikonlopun ja nyt ollaan loppusuoralla. Murhaaja oli jo sormenpäissäni viime yönä, mutta pääsi täpärästi karkuun.   

Ensi viikolla pääsen pannastani ja opiskeluoikeuteni palautetaan minulle takaisin. Jostakin oudosta syystä en ollut kirjoilla koulussa kevätkaudella, joten en päässyt sähköpostiini. Tuossa sähköpostissa oli viimeisen suoritettavan kurssin viimeinen tehtävä. En myöskään voinut valmistua, koska en ollut koulussa kirjoilla. Toivottavasti asiat alkaisivat rullaamaan vihdoin ensi viikolla, löytäisin kiinnostuksen viimeiseen tehtävään ja saisin valmistua koulusta mahdollisimman pian. Uudet suunnitelmat nimittäin odottavat pöydän kulmalla valmistumistani.

Kantapää antaa hetki hetkeltä paremmin periksi. Aamuisin tulee takapakkia, kun jalka on päässyt jäykistymään yöllä, mutta kyllä tästä vielä toimiva tulee. Ajattelin nyt vielä odottaa lenkille lähtöä muutaman extrapäivän, jotta kantapää saa ansaitsemansa kunnon tauon. Itseni kanssa tekemääni sopimukseenhan kuului ehto, että lenkille lähdetään vasta, kun kantapää on TÄYSIN kunnossa, joten malttia toivotan itselleni. Ja ei minulla mikään kiire ole. Pelko siitä, että jalka ei kestä vielä juoksua, on turhan lähellä ja uudet lenkkarit tulevat postissa vasta ensi viikolla.

Nyt keskityn hetkeksi töihin, jotta iltapäivällä saadaan jälleen uusi Hyvällä sykkeellä-ohjelma ulos Radio Vaasasta. Huomisesta on myös tulossa hieno päivä, koska haastatteluuni saapuu juoksija Niclas Sandells. Nämä on niitä hetkiä, jolloin oman elämänsä huippu-urheilija hykertelee tyytyväisenä sielunsa pienissä sopukoissa.

Sitä kannatti pari vuotta sitten rohkeasti hypätä tuntemattomaan ja antaa tilaa omille unelmilleen. Nyt ne sitten toteutuvat yksi kerrallaan.

Oikein hyvää maanantaita,
Miia






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti