lauantai 8. helmikuuta 2014

Ja mitä Mörökölli vastasi?

Viime päivityksessäni kerroin alkaneeni jälleen ohjata jumppatunteja vuoden tauon jälkeen. Bodybalancen lisäksi otin jo marraskuun alussa ohjelmistoon toisen Les Mills suosikkituntini eli Bodyattackin, jossa tarvitaan nopeita jalkoja, räjähtävyyttä ja kimmoisuutta. Tunti on kuin tehty juoksijoille, koska siinä pakotetaan liikkumaan moniuloitteisesti ja käyttämään alaraajoja isoilla liikeradoilla. Askelkyykkyhypyt, polvennostot ja nopeat pyrähdykset poikkeavat tavallisesta juoksuharjoittelustani ja se on hyvä se. Ainoa huono puoli on, että tuntini on perjantai-aamuna klo 07.15.


Näkymä Gerbyn Rapatunturilta perjantai-aamuna klo 09 
viime marraskuussa, kun aurinko nousi.

Välillä olen herännyt perjantaisin jo ennen kello kuutta, laittanut repun selkään ja juossut kotoa 7km:n matkan Bodyattackiin. Joskus treenin päätteeksi paluumatkalla juoksen vielä Rapatunturille ja katselen heräilevää kaupunkia hetken. On mahtava tunne istua aamupalapöytään Kahvakuulan ja Mörököllin kanssa klo 09, kun takana on 14km juoksua ja Bodyattack-tunti. 

Eilen tein treenit kuitenkin hieman lyhyemmällä kaavalla. Bodyattackin jälkeen juoksin rennosti 7km juoksumatolla ja aikaa meni n. 45min. Juoksustudiossa näin myös juoksukaverini Tuulan, jonka kanssa puhuttiin tulevista juoksuista. Keskustelu jäi kytemään loppupäiväksi levottomaan mieleeni ja outoja ajatuksia kuiskivat äänet oli pakko vaientaa. 

Kokkolassa järjestetään toukokuussa ultrajuoksukilpailut, jossa voi osallistua erilaisille matkoille. Nämä ovat vaatimattomasti kestoltaan 6h, 12h tai 24h. Tuossa ajassa on siis tarkoitus juosta niin monta kilometriä kuin mahdollista. Pisin juoksemani matka, sekä pituudeltaan että ajallisesti, on Vaarojen maraton 43km. Vaaroilla on paljon jyrkkiä nousuja ja maasto on paikoitellen todella teknistä, joten eteneminen on välillä todella hidasta. Vaaroilla juoksin, kävelin ja kompastelin ajallisesti 5h 50min. Kokkolassa taasen reitti on tasainen ja siinä on helppo juosta. 


Vaarojen maraton 2013. Takana 32km.
Ryläykseltä selvitty ja lyhyen tieosuuden jälkeen takaisin pöpelikköön.

Sitten vaan painoin sitä ilmoittautumisnappia ja ilmoittauduin. Kuuden tunnin juoksu ei houkutellut, koska minulla ei ole mitään kilometritavoitetta. Tiedän, että jaksan juosta (kävellä) kuusi tuntia omalla tahdillani. Asia olisi eri, jos pyrkimykseni olisi juosta mahdollisimman monta kilometriä kuuden tunnin aikana. Se muuttaisi kilpailun luonteen ihan erilaiseksi. Nyt kuitenkin haluan kokeilla sekä fyysisen että henkisen jaksamiseni rajoja ennen kesän tulevia maastoultria. Sen takia ilmoittauduin 12-tunnin kilpailuun. Ei tavoitteita, ei tavoitevauhteja. Aion edetä tunti kerrallaan ja nauttia uudesta elämyksestä. Kilpailun jälkeen sitten katsotaan, kuinka monta kilometriä tuli.

Ja sitten se suurin ongelma. Kuinka kertoa asiasta Mörököllille? Aviomieheni on se ärsyttävä järjen ääni, jonka tylsiä ohjeita ei jaksa sitten millään kuunnella, mutta valitettavasti hän on useimmiten oikeilla jäljillä. Tuuliviiri-vaimon kanssa yksikään päivä ei ole kuulemma samanlainen ja koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Siis jos vaimoa sattuisi joskus näkemään. 

Tällä kertaa kuitenkin Köllin vastaus yllätti täydellisesti.

- Kas, kun et mennyt siihen 24-tunnin kisaan. Jäädäänkö Kokkolaan yöksi?


Jihuu!

   



            



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti