torstai 16. lokakuuta 2014

Paluumuuttaja.

Tänään tuntui ensimmäisen kerran Vaarojen Ultran jälkeen, että se suurin väsymys on vihdoin poissa. Muistan tuon saman väsymyksen Karhunkierroksen jälkimainingeista. Tuo väsymys on osaksi henkistä,  suureksi osaksi fyysistä ja se ei lähde päivässä, ei kahdessa. Se on vähän niinkuin krapula onnistuneiden bileiden jälkeen. Hymyilyttää, ehkä vähän naurattaa ääneen, mutta olo on silti kamala. Tämä krapula on samanlainen, mutta se kestää sellaiset 11 päivää.

Kävin äsken joogassa ensimmäisen kerran neljään vuoteen. Olen tehnyt kotona jooga-liikkeitä ja joskus vetämissäni jumpparyhmissä ollaan kokeiltu joogan voimakkaita sotureja tai aurinkotervehdystä. Nyt luulin meneväni joogaan, jossa vähän hengitellään ja hengaillaan. Olin asennoitunut makaamaan lattialla ja ottavani ehkä pikku torkut, mutta mitä vielä! Tässä joogassa oli lyhyet tauot ja tehtiin töitä hikihatussa 65min, jonka jälkeen rentouduttiin reilu viisi minuuttia. Lantioni huusi apua, lonkankoukistajani lähettivät savumerkkejä ja takareiteni laski hikilammikkooni pelastuslautan.


Joskus tein joogaa sujuvasti, kauniisti, pehmeästi. Se oli aikaa, jolloin juoksu oli vain yksi monista harrastamistani lajeista. Vaikka lajien kirjo ei ole pelkästään rajoittunut juoksuun, nämä ylimenokaudet ovat hyviä herättäjiä. Kroppa tarvitsee monipuolista rasitusta, erilaisia liikuntamuotoja, vastakohtia, liikkeiden kontrasteja. Silloin se ottaa vastaan rasitusta optimaalisemmin ja väitän, että "run less, run faster(farther)" toteutuu monessa tapauksessa.

Viikonloppuna jatkuu joogaharjoitukset. Joogaopettajan mielestä liikkuvuuteni oli kuitenkin yllättävän hyvä juoksijaksi. Siitä on hyvä lähteä. Ehkäpä voin jälleen muutaman viikon päästä nauttia koko sydämelläni joogasta, kun kroppa löytää tutut liikeradat uudelleen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti