torstai 20. huhtikuuta 2017

hei hei mitä kuuluu...


Joulukuun alussa googlasin vaihdevuodet. Oudot oireet ja kuumat aallot olivat piinanneet jo joitakin viikkoja. Harvemmin ne tämän ikäisillä alkaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. 

Ei tiedä ei. Nyt ollaan tukevasti menossa kohti kevättä ja elokuista laskettua aikaa. Ei kuulunut suunnitelmiin ei. Ei vauva tai vaihdevuodet, mutta joskus se elämä vaan yllättää. 

Koko kevät on kulunut lähinnä selviytyessä päivästä toiseen, kuten kävi myös ensimmäisen raskauteni kanssa kuusi vuotta sitten. En kuulu niihin ihmisiin, jotka pitävät raskautta naisen parhaana aikana. Voisin hyvinkin vaihtaa kaikki nämä päivät pois. Tällä kertaa ympärivuorokautinen kuvotus kesti vain raskausviikolle 20, jonka jälkeen se siirtyi lähinnä iltaan ja yöhön. Aamu viiden jälkeen heräilen noin vartin välein vaihtamaan asentoa, koska jalkojen hermokipu piinaa. Nyt viikolla 25 en voi enää kävellä normaalia vauhtia supisteluiden takia, vaan Kahvakuula joutuu odottelemaan äitiään ja siirtymät toisesta työpaikasta toiseen on todella hankalia ilman autoa. En nimittäin ehdi perille, vaikka yritän pistää parastani. En voi syödä mitään normaaleja ruokiani, koska tulee oksennus. Kaikki epäterveellinen kyllä menee alas ja sitä todellakin menee. Ja tämä väsymys. Ja sitten ne navanalaiset muut jutut, joista en nyt viitsi julkisesti avautua. Ah. En vaan pidä raskaana olemisesta, en sitten yhtään. 

Mutta myönnän, tämäkin on osaksi asennekysymys. Kahvakuulaa odotin seitsemän vuotta. Olin luvannut itseni ja maailmankaikkeuden välillä, että jos joskus saan yhdenkin raskauden "maaliin", en valita. En mistään. Enkä valittanut. Nyt raskaus vaan tuli ilman ennakkovaroitusta. En ehtinyt asennoitua siihen, että pahoinvointi alkaa saman tien. Kammottava olo keskelle kiireistä kevättä, jonka aikataulut oli suunniteltu täysin treenin ehdoilla. Mutta näin siitäkin vaan selvittiin. Treenit vaihtui päiväuniksi ja kisakunto odottaa tulevia vuosia. Nyt on käsillä tiukkojen aikataulujen kaksi viimeistä viikkoa ja sitten saan kevennellä kohti kesää. Äitiyslomalle jään heinäkuun alussa.

Olen myös huomannut, että helposti tulkitaan väärin, kun kertoo raskauden olevan kaikkea muuta kuin mieluinen olotila. Vaikka me ei olla raskauden kanssa match made in heaven, on vauva enemmän kuin tervetullut tähän perheeseen. Mulla on vahva tunne, että näin pitikin käydä. Mutta koska ollaan Mörököllin kanssa välillä niin saamattomia, piti vauvan vähän niinkuin huijata tiensä maailmaan. 

Mutta aika kuluu nopeasti, myös raskausaika. Kahvakuula syntyi viikolla 37, joten jos tämä tulokas päättää syntyä yhtä aikaisin, tässähän tulee oikeasti kiire. Tätä raskautta en jää kaipaamaan, tätä nyt jo kookasta mahaa en jää kaipaamaan, mutta vauvan näkemistä en malttaisi odottaa. Häntä odotetaan kovasti <3 


Vko 23 parin viikon takaa.

Kuinka sitten olen liikkunut raskauden aikana ja miten sovellan lajeja itselleni sopiviksi? Niistä lisää ensi päivityksessä. 

Tsemppiä torstaihin,
Miia 




 


2 kommenttia: